Päiväys: 23.2.2022
Kirjoittaja: Jori Reijula, KUNTOS-hankkeen projektipäällikkö
Vuosi 2022 käynnistyi KUNTOS-hankkeen osalta ryminällä – hanskoja ei ehditty pudottaa missään vaiheessa ja jos ne olivatkin hetkeksi hukkuneet, joululoman aikana, ne puettiin ylle ja jatkettiin siitä, mihin ennen lomaa oli jääty.
Tärkeimpänä uutisena voidaan todeta, että hankeryhmämme vahvistui uudella työntekijällä, kun saimme Live-säätiön kuntoutusasiantuntija Tuula Matikaisen vahvuuteemme. Hänellä on vuosien kokemus paitsi konkreettisesta kuntoutustyöstä, myös sen kehittämisestä, joten Tuula sopii hankeryhmäämme kuin puheterapeutti dysfasiapotilaalle. Olemme iloisia siitä, että Tuula päätti liittyä osaavaan joukkoomme.
Olemme KUNTOS-hankkeessa rakentaneet ja pilotoineet kaksi koulutuskokonaisuutta: AVH-asiakkaan akuuttivaiheen kuntoutus sekä AVH-asiakkaan akuutin vaiheen laitoskuntoutus. Molemmat koulutuskokonaisuudet on nyt pilotoitu asiantuntijoiden voimin ja olemme saaneet mainioita kehitysehdotuksia, miten tehdä koulutuskokonaisuuksista vielä entistäkin sopivampia kuntoutusasiantuntijoille sekä opiskelijoille.
Muodostaaksemme mahdollisimman houkuttelevia ja kiinnostavia kuntoutuskoulutuskokonaisuuksia, olemme selvittäneet mm. seuraavia tekijöitä;
- mikä motivoi alan asiantuntijoita
- miten kuntouttava työote sekä moniammatillisuus kuntoutuksessa toteutuu
- miten voidaan varmistaa vaikuttava kuntoutusprosessi
- miten koulutus saataisiin vastaamaan paitsi nykyisiin, myös tulevaisuuden haasteisiin
- millainen olisi ”unelmien koulutuskokonaisuus”
Joululomalta palattuamme viimeistelimme AVH-asiakkaan akuutin vaiheen laitoskuntoutuskokonaisuuden ja käynnistimme siihen liittyvän asiantuntijapilotin. Kuten arvata saattaa, vauhtia riitti ja deadlineen ennättäminen vaati hankeryhmältä ponnisteluja. Saimme juuri pilotoijilta palautteet, joissa kommentoitiin mm. että koulutuskokonaisuus oli tarkoitukseen sopiva, riittävän helppokäyttöinen, selkeärakenteinen ja monipuolinen. Kehittämistarpeina havaittiin mm. koulutustehtävien hienosäätöä, enemmän kuvallista ilmaisua kuten videoita ja laajempien kokonaisuuksien hahmottamista vaativia tehtäviä. Onneksemme olemme paraikaa työstäneet videomateriaalia koulutuskokonaisuuksiin ja saamme niillä vastattua esitettyyn kehitysehdotukseen.
AVH-asiakkaan akuutin vaiheen laitoskuntoutuskokonaisuudesta jatkoimmekin suoraan lennosta kolmanteen koulutuskokonaisuuteemme – AVH-asiakkaan avokuntoutus (Kuva 1). Avokuntoutus on keskeinen osa kuntoutumisprosessia ja on elintärkeää, ettei AVH-kuntoutuja jää oman onnensa nojaan laitoskuntoutusvaiheen päätyttyä. Tästä syystä panostamme erityisen huolellisesti avokuntoutuskokonaisuuteen ja varmistamme että siihen liittyen avainasiat tulee käsiteltyä. Tänä päivänä esimerkiksi etäkuntoutuksen rooli avokuntoutuksessa on korona-pandemian johdosta noussut kriittisen tärkeäksi kuntoutuksen toimintamalliksi.
Tarkoituksemme on maaliskuun aikana pilotoida avokuntotuskokonaisuutta asiantuntijoiden voimin. Ja, jotta varmistamme sen, ettei vauhtimme hyydy, jatkamme siitä lennosta opiskelijapilotteihin – mikä tarkoittaa, että opiskelijat antavat meille vinkkejä siitä, miten koulutuskokonaisuuksiin saadaan opiskelijoille sopivaa sisältöä. Emmekä suinkaan lopeta siihen, vaan alamme työstämään Ikääntyneen toimintakyvyn tukeminen arjessa -koulutuskokonaisuutta. Samanaikaisesti hankkeessa aletaan myös työstää liiketoiminnallista näkökulmaa, eli miten koulutusmateriaaleista saadaan kaupallista liiketoimintaa hankkeen päätyttyä. Tämäkin vaatii oman suunnittelutyön ja siihen hyppäämme lähikuukausina täydellä tohinalla mukaan.
Yhteenvetona voidaan siis todeta, että hommaa riittää, mutta toisaalta myös hankeryhmän energiataso on ladattu sopivalle tasolle puskemaan haasteiden läpi. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään tuomia uusia koulutuskokonaisuuksia!
Lue muut blogikirjoitukset: www.kuntoutusosaaminen.fi/ajankohtaista